JUNNU ESKELINEN - VALMENTAJA

Olen valmentanut ihmisiä eri lähtökohdista jo kauan. Asiakaskunta vaihtelee kotiäideistä ja -isistä, eri alojen uraohjuksiin ja liikunnan ensiaskelia ottavista aina Olympialais-, sekä ammattilaistason huippu-urheilijoihin. Asiakkaat ovat tulleet läheltä ja kaukaa ulkomaita myöten. Osan kanssa tavataan säännöllisesti ja osa asiakkaista on etävalmennuksessa.

Jokaista asiakasta yhdistää se, että jokainen on yhtä tärkeä ja arvokas. Jokaisen valmennettavan kanssa tehdään yhteistyötä samalla intensiteetillä. Olipa tavoite mikä tahansa. Olen  oppinut mikä toimii ja mikä ei.

Tuhansien asiakkaiden tuoman kokemuksen lisäksi olen opiskellut muun muassa: 

Ravintovalmentajaksi

Henkiseksi valmentajaksi

Uni-, stressinhallinta-, ja palautumisvalmentajaksi

Viralliseksi Fitnessvalmentajaksi Ja tottakai myös Personal Traineriksi.

Jatkuva kouluttautuminen varmistaa sen, että saat käyttöösi niin kokemuksen, kuin myös tutkittuun tietoon perustuvan ajantasaisen ammattitaidon.

YKSILÖLLISTÄ VALMENTAMISTA

Valmennuksessani panostan yksilölliseen lähestymistapaan ja pitkäkestoisten tulosten saavuttamiseen. En tarjoa pikaratkaisuja, vaan tavoitteena on luoda kestäviä elämäntapamuutoksia sekä auttaa sinua saavuttamaan asettamasi tavoitteet.

MIKÄ MAHDOLLISTAA TÄMÄN?

Yli 25 vuoden kokemus harjoittelusta ja ravinnosta. 12 vuoden kokemus täyspäiväisenä ammattivalmentajana. Jatkuva kouluttautuminen ja tietotaidon kehittäminen, jolloin käytössä olevat keinot ovat tehokkaita ja toimivia. Aito kiinnostus aiheeseen ja kyky karsia toimimattomat keinot pois käytöstä.

Minulle on tärkeää asiakaslähtöisyys ja että ihmiset kohdataan yksilöinä, sellaisena kuin he ovat. Meillä on kaikilla erilaiset lähtötilanteet, tavoitteet ja elämät. Ei ole yhtä ainoaa tapaa toteuttaa tavoitteita.  

 

Kanssani saat ihmisläheistä ohjausta, ilman kikkailua. Et tule saamaan vain liikunta- ja ravintovalmennusta. Henkinen tuki ja ohjaus on vähintäänkin yhtä tärkeää. Olen koko valmennuksen ajan tavoitettavissa, jolloin matkasi kohti realistisia tavoitteita ja elämää ilman repsahduksia sujuu ilman kompastelua.

MILTÄ JUNNUN TREENEISSÄ TUNTUU?

Ilmassa tuntuu tekemisen meininki. Et ole tullut rääkättäväksi, mutta odotettavissa on annos itsensä ylittämistä. Saat selkeitä ohjeita kansankielellä, jolloin löydät nopeasti oikean suoritustekniikan. Nyt treenataan! Harjoitellessasi koet ahaa -elämyksiä ja opit uusia asioita kehosi toiminnasta. Tekniikoita, joilla juuri sinä saat tuntuman sille alueelle minkä koet ongelmakohdaksesi ja mitä tahdotaan kehittää. Treenin lomassa on myös mukava rupatella rennosti ja olla oma itsensä. Harjoittelun jälkeen fiilistelet juuri koettuja onnistumisen tunteita ja lähdet kotia kohti hymyillen. Nyt tiedät miltä valmennuksessani olo tuntuu.

Astu lähemmäs tavoitteistasi jo tänään! Ota yhteyttä junnu.eskelinen@gmail.com tai lähetä lomake